top of page
  • Facebook
  • Instagram
  • Linkedin

Hyvää uutta vuotta -2026

  • Writer: Hanna Viita
    Hanna Viita
  • 5 päivää sitten
  • 3 min käytetty lukemiseen

Tovi on taas vierähtänyt ja uusi vuosikin toivotettu tervetulleeksi, missäs muuallakaan kuin

kotisairaalan hommissa pitkän päivän verran. Yritystoimintakin on edennyt jälleen pienen askeleen eteenpäin ja tavoitteet saavutettu. Olen siis syksystä lähtien kirjoittanut jääkaapin oveen 2 tavoitetta kahdelle seuraavalle kuukaudelle. Suunnittelin kertovani tavoitteetkin, mutta ehkä jätän, pääasia että tavoitin ne. Seuraava tavoitteidentarkastus on maaliskuun lopussa.


Vuoden vaihde ja tammikuu kuluivat melkoisen sähäkästi. Kotisairaalan työaikaprosentti nousi 100% ja jatkuu sillä helmikuun loppuun. Maaliskuun jatkan 80%. Viikonloput pääasiassa töissä sekä tammi-m että helmikuussa. Helmikuussa 2 päivänä koulutuksia Helsingissä ja lisäksi K50-messujen lauantainen vilahdus 7.2. Jaksamista hieman helpottaa 2 työn määräaikaisuus, ja se että tietää, ettei se jatku loputtomiin. Nyt tehty työ kantaa huhtikuussa, jolloin suunnitelmissa on täysipäiväinen yrittäjyys. Ajatus sekä pelottaa ja helpottaa. Positiivisuus, toiveikkuus, unelmat ja suunnitelmien teko helpottavat. Teen parhaani ja katsotaan maaliskuulle. Syynä videoiden vähyydelle somessa on yksinkertaisesti ajanpuute.


Olen saanut näkyvyyttä todella kivasti ja uusiakin asiakkaita on löytänyt jo palveluihini, myös miehiä. Edelleen tarvitaan kuitenkin näyttöä ja luottamusta. Pari konsultaatiota on mennyt niin, että kun olen tarjonnut ratkaisua asiakkaan "ongelmaan" niin se ei ole ollut hyvä. Asiakkaan näkemys "Voisitko kuitenkin laittaa mullekin profhiloa" , kertoo Profhilon saavuttamasta suosiosta.

Niinä hetkinä on erityisesti korostunut minulta vielä alalta puuttuva auktoriteetti ja näyttö, mutta korostunut myös rehellisyyden tärkeys. Rohkeus sanoa, että "voidaan tietysti tehdä Profhilo-hoito, mutta ymmärräthän, ettei se korjaa ongelmaa, johon tulit ratkaisua hakemaan". "Mikäli Sinulle tehdään Profhilo-hoito, niin on hyvin suuri todennäköisyys ettet ole tyytyväinen, koska ongelmasi ei ratkennut..."

Kyseiset asiakkaat eivät ole varanneet aikoja, mikä tietysti harmittaa, mutta luotan siihen, että aika ja kokemus tekevät sen mitä pitää. Näyttöjä, tietoa ja luottamusta tarvitaan lisää.


Tammikuun alussa oli huikea päivä, kun sovitusti kävin Turussa tervehtimässä Lauraa. Aloimme viime kesänä vaihtaa kokemuksia aestheticsbyLauraK kanssa, kun olimme molemmat esteettisen uran alkutaipaleella. Teimme viime vuoden lopussa yhteisen tuotetilauksen ja siinä oli mahtava syy tavata ja saada myös itse hoitoja. Nyt olen kokeillut kaikkia tuotteita myös itselle. Viimeisimpänä huuliin ja kasvojen keski- ja alaosiin Aliaxin GP sekä Profhilo Structura. Eli olen myös kokemusasiantuntija sekä kävelevä mainos käyttämilleni tuotteille.

Tällä viikolla tapasin myös ihanan esteettisiä hoitoja tekevän Martinan. Hän on sairaanhoitaja Pirkkalasta ja hänen kanssaan teimme toisillemme mm. käsien Polynukleotidihoidot. Tein Martinalle myös huulien täytön kanyylilla ensimmäistä kertaa. Arvokasta oppia molemmille. Myös vastuulääkäripalvelun tärkeys korostui, koska ensimmäinen kerta vaati hieman apua ja tukea, niin kuin aina.. Olen älyttömän tyytyväinen Veeran tukeen ja odotan innolla botuliinikoulutusta sekä muita tulevia koulutuksia hänen ja muiden hoitajien kanssa.


Botuliinihoidoista sen verran että käyn aluksi yläkasvojen sekä lip flip- koulutuksen ja avaan helmikuulle botuliinihoidon suunnitteluaikoja. Koska minulla on vastuulääkäri, joka minut kouluttaa ja jonka tukea voin käyttää, niin käytän sitä teidän parhaaksi ja oman kehitykseni tueksi. Suunnitelmana on, että kun minulla on luvat, niin asiakas varaa botuliinihoidon suunnitteluajan, jossa kartoitetaan tarpeet ja suunnittelen pistopaikat sekä -määrät. Siinä tapaamisessa varataan asiakkaalle videovastaanotto lääkäri-Veeralle, joka tarkistaa potilastiedot ja minun laatiman suunnitelman, hyväksyy sen tai muuttaa ja hyväksyy. Sen jälkeen varataan aika ja minä suoritan toimenpiteen. Veera pyytää videovastaanotosta 49€ ja vastaavasti minä vähennän hoidon hinnasta sen verran pois.



Vielä hieman K50- messuista ja kuinka siihen ajauduin..

Eräs vanha kaverini Elina, jolla on ollut vielä muutama vuosi sitten Dame- kauneushoitola Tampereen keskustassa, pyysi minut kanssaan keskustelemaan aikuisen naisen ihon hoidosta.

Olen aikoinaan käynyt Elinalla ripsien kestotaivutuksissa, sokeroinnissa sekä hydrafacial-hoidoissa Damessa ja hänen kanssaan olen myös ensimmäisiä kertoja miettinyt ääneen pistoshoitoihin kouluttautumista. Siihen aikaan Elina jopa hieman kevyesti yritti ohjata minut kouluttautumaan ja

aloittamaan hänen hoitolassaan.

Kun aika oli kypsä ja viime keväänä aloitin pistoshoidot, Damea ei enää ollut Tampereella ja Elinakin lähtenyt kiinteistövälittäjän töihin. Elina oli kuitenkin jo lupautunut oman asiakkaansa pyynnöstä K50-messuille puhumaan aikuisen naisen ihon hoidosta kosmetologin näkökulmasta. Loppu vuodesta Elina pyysi minut keskusteluparikseen, näkökulmana kosmetologin ja sairaanhoitajan tarjoamat mahdollisuudet aikuisen naisen ihon hoitoon. Vastasin kyllä, vaikka tapahtuma ei ollut minulle tuttu. Nyt kun olen kuullut, että tapahtuma on kahden päivän messut, lähettänyt materiaalin ja tekstin, jolla Lorenz Backman meidät vuorollamme lavalle pyytää alan olla kauhuissani. Eli ehkä ette koskaan enää kuule minusta, joko sen vuoksi, että olen paennut maasta tai kuollut kauhusta..


Haluan vielä lopuksi kertoa, että olen erittäin positiivisesti yllättynyt ihmisten ja muiden yrittäjien tsemppauksesta ja halusta auttaa ja tukea. Usein nykyään kuulee, kuinka ihmiset eivät osaa käyttäytyä ja tavoittelevat vain omaa etuaan, mutta kokemukseni on jälleen vahvistunut siitä, että hyvyyttä ja lempeyttä on paljon enemmän kuin negatiivisuutta ja se on hyvä myös sanoa ääneen. Ihanaa ja aurinkoista kevättä.


Nosta mulle peukut pliis.








 
 
 

Kommentit


bottom of page